Tänä vuonna Vappua juhlitaan todella huolestuttavassa tilanteessa, tarkastelee sitä sitten työttömän, työntekijän tai yrittäjän näkökulmasta. Työttömien määrä on räjähtänyt käsiin, työntekijöiden asemaa työpaikoilla heikennetään koko ajan ja yrittäjät eivät uskalla kasvattaa toimintaa. Kaikista näistä tilanteista voidaan syyttää maamme oikeistolaista hallitusta. No joo, maailmantilanne ei myöskään auta tässä, mutta tilanne ei ole yhtään niin huono muissa Euroopan maissa, eli kyllä, maan hallituksella on iso vastuu vallitsevasta työllisyystilanteesta.
Kun tuli korona ja näytti siltä, että ihmisiltä loppuu työt ja yrittäjiä pelotti palkata työvoimaa, mitä teki silloinen maan hallitus? Nosti työttömyysturvan suojaosuutta niin että se oli 500e. Tämä auttoi merkittävästi siinä, että voitiin palkata osa-aikaisesti ja osa-aikaista työtä kannatti ottaa vastaan. Suojaosuus on myös merkittävä turva pienipalkkaisilla aloilla, esimerkiksi juuri palvelualoilla, joihin pandemiakin vaikutti merkittävästi.
Voisi kuvitella, kun on tällainen esimerkki lähimenneisyydestä, vastaavaa työllisyyttä parantavaa toimea käytetään taas, mutta ei. Nykyinen hallitus on leikannut tämän suojaosuuden kokonaan pois, eli tällä hetkellä jokainen ansaittu euro leikkaa tukea välittömästi. Näin ollen työttömän ei ole taloudellisesti mahdollista ottaa vastaan lyhyitä työkeikkoja, yksittäisiä työvuoroja tai sitoutua osa-aikaiseen työsopimukseen. Yrittäjät eivät saa tarvitsemaansa työvoimaa, ja näin ollen eivät uskalla kasvattaa toimintaansa.
Tämän päivän työllisyystilanne on juuri sitä mitä oikeisto haluaa, ajetaan työntekijät tilanteeseen, jossa he eivät uskalla irtisanoutua, nostaa epäkohtia esille työpaikoilla vaan suostuvat venyttämään tunteja, tekemään pienemmällä palkalla töitä ja katsomaan sormien välistä epäkohtia. Kukaan ei halua joutua työttömäksi tässä työllisyystilanteessa, kun ei voi luottaa saavansa mitään työtä.
Viimeisen kolmen vuoden aikana hallitus on heikentänyt työmarkkinoita useilla päätöksillä. Esimerkiksi ensimmäinen sairausloma päivä on palkaton, määräaikaisia sopimuksia voi tehdä ilman perusteltua syytä, irtisanomista on helpotettu sekäpoliittisia lakkoja on rajoitettu. Samaan aikaan työttömyyskorvauksista on poistettu lapsikorotukset, korvauksen porrastusta on muutettu niin, että tuki pienenee nopeammin sekä työssäoloehtoa on pidennetty. Ja koko ajan näitä on perusteltu sillä, että toimet tuovat joustoa työpaikoille ja lisäävät työllisyyttä. Joko tämä kolmen vuoden aikajänne riittää todistamaan, että nämä toimet vain ja ainoastaan heikentävät työllisyystilannetta ja luovat epävarmuutta työpaikoille?
Tämän oikeistohallituksen keinovalikoima luotsata Suomea on ollut väärä, ja sen seuraukset näkyvät nyt kaikille: työttömyys kasvaa, epävarmuus lisääntyy ja työelämän pelisäännöt murenevat. Työllisyyttä ei rakenneta heikentämällä turvaa ja työntekijöiden asemaa, vaan luomalla luottamusta, kannustimia ja reiluja mahdollisuuksia tehdä työtä. Jos kurssia ei muuteta, vappu ei ole jatkossakaan työn juhla – vaan muistutus siitä, miten työ ja toimeentulo on ajettu yhä kauemmas tavallisten ihmisten ulottuvilta. Toivottavasti ensi vuoden vappu on valoisampi.
Sdp Valkeakoski
Valkeakosken Vasemmisto
SAK:n Valkeakosken Paikallisjärjestö

Kommentit