Valkeakoski Pridea vietetään jälleen kesäkuussa – teemana tällä kertaa turvallinen mediaympäristö

Valkeakosken omaa pride-tapahtumaa vietetään tänä vuonna jo toista kertaa jälleen Lepänkorvan puiston maisemissa. Tapahtuman järjestävät Valkeakosken nuorisovaltuusto, vasemmisto, SDP sekä vihreät ja virallisena suojelijana toimii paikallislehti Valkeakosken Sanomat.

Teemana tämän vuoden pridessa on turvallinen mediaympäristö. Turvallisella mediaympäristöllä järjestäjät viittaavat häirinnästä ja vihapuheesta vapaaseen ympäristöön esimerkiksi sosiaalisessa mediassa sekä muun muassa journalistisen median vastuuseen turvallisen ilmapiirin luomisessa.

– Oikeus turvalliseen mediaympäristöön ei valitettavasti nykypäivänä toteudu kaikille yhdenvertaisesti, ja tähän haluamme teemalla ottaa kantaa. Vihapuhe ei saisi olla ilmiö, johon totutaan ja turrutaan. Se ei saa normalisoitua. Jokaisella tulisi olla oikeus olla turvassa ja ottaa osaa julkiseen keskusteluun omana itsenään myös verkossa, Anna Weckström (vas.) kommentoi teemaa.

Petra Pikkanen (sd.) korostaa, että medialla on suuri vastuu ja myös mahdollisuus olla tekemässä yhdenvertaisempaa huomista. Pikkanen iloitsee Valkeakosken Sanomien läsnäolosta tapahtumassa.

– Vuonna 2023 ihmisten välinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus pitäisi olla jo itsestään selvää, mutta liian usein syrjintä ja ihmisoikeusloukkaukset ovat meilläkin arkipäivää. Jokaisen ihmisen pitää saada elää omana itsenään, juuri sellaisena kuin on, turvallista arkea, Pikkanen pohtii.

Kaikki tervetulleita

Pikniktyylisessä tapahtumassa on tänä vuonna kaikenikäisille sopivaa ajanvietettä. Tapahtuman piknik-eväistä vastaavat Työväen Musiikkitapahtuma ja Lounas-kahvila Maukas. Valkeakosken Silkkipaino on myös mukana yhteistyökumppanina.

Järjestäjät korostavat, että tapahtumaan ovat kaikki tervetulleita. Myös palautetta ja kehittämisideoita otetaan mielellään vastaan.

– Korostaisin itse priden yhteydessä sanaa yhdessä. Tilaisuuteemme ovat kaikki tervetulleita juuri sellaisena kuin ovat. Pride ei ole keneltäkään pois antaessaan tilan heille, joiden yhdenvertaiset oikeudet olla ja elää eivät ole itsestäänselvyyksiä vielä vuonna 2023 Valkeakoskellakaan. Minua ilahduttaa suunnattomasti Valkeakosken nuorisovaltuuston tahtotila olla vahvasti mukana rakentamassa reilumpaa ja oikeudenmukaisempaa Valkeakoskea kaikille koskilaisille, kuvailee Pia Hänninen (sd.) ajatuksiaan tapahtumasta.

– On tärkeää, että saadaan Valkeakoskella järjestettyä oma pride-tapahtuma, sillä niin voidaan osoittaa oma tukemme vähemmistöille sekä saadaan avoin tapahtuma, johon ihan kaikki ovat tervetulleita omana itsenään. Itselleni pride on tärkeä asia, sillä kenenkään ei kuuluisi tänä päivänä kokea syrjintää varsinkaan oman seksuaalisuutensa tai identiteettinsä vuoksi. Tapahtumalta toivon kaikilta hyvää mieltä sekä auringonpaistetta! Kia Eklund (vas.) tiivistää.

Valkeakoski Pride Piknik järjestetään Lepänkorvan puistossa torstaina 8.6. klo 16 – tervetuloa!