Vlk Sdp kuntavaaleissa

Meillä on ehdokasrivissä on 55 valkeakoskelaista ihmistä. Ryhmä on monipuolinen kattaus koskilaisia; eri-ikäisiä, oman ammattialansa ja asuinalueensa asiantuntijoita – niitä ARJEN ASIANTUNTIJOITA, joita kaupungin päätöksenteossa tarvitaan!

Me olemme valmiina rakentamaan Reilumpaa Valkeakoskea – avoimessa, rakentavassa ja keskustelevassa ilmapiirissä.

Me olemme vastuunkantajia, jatkossakin – me emme halua olla sivustahuutelijoita, vaan jatkaa päätöksenteon eturivissä, etsimässä ratkaisuja, vastaamassa haasteisiin ja viemässä asiat loppuun saakka!

Meitä yhdistää tahto ja arvot kehittää sekä huolehtia Valkeakosken palveluista tasapuolisesti.
• Haluamme turvata, että kaikki koskilaiset vauvasta vaariin saavat tarvitsemansa terveyspalvelut laadukkaasti ja ajallansa.
• Haluamme olla vastaamassa haasteisiin Valkeakosken koulu- ja päivähoitosektorilla.
• Haluamme vaikuttaa koskilaisten elämänlaatuun luomalla jatkossakin edellytykset monipuoliselle liikuntapalveluille sekä kulttuuritarjonnalle.
• Haluamme huomioida päätöksenteossa ympäristöasiat ja kestävän kehityksen – siten että Valkeakosken kaunis luonto ja ympäristö pysyvät elinvoimaisena myös tulevien sukupolvien koskilaisille.

• Ja jotta nämä kaikki pystytään toteuttamaan, on ykkösasia tehdä sellaisia päätöksiä, että valkeakoskelaisilla on työtä ja työpaikkoja.

RAKENNETAAN REILUMPI VALKEAKOSKI 
– RAKENNNETAAN SE YHDESSÄ! 

Ehdokkaamme löytyvät tästä: Sdp Kuntavaaliehdokkaat Valkeakoskella

  • Meillä on ylivoimaisesti eniten ehdokkaita 55 kpl (seuraavilla 33). Tämä kertoo Sdp:n vetovoimasta Valkeakoskella.
  • Meillä 22 kpl (40%) alle 45 vuotiasta ehdokasta. Ehdokaslistan keski-ikä on 50 vuotta. Naisia ehdokkaista on 20, eli 36 %. 

Sdp Vlk mukana ehdokkaiden vaalityössä:

• Käytännön apua vaalityössä, markkinoinnissa ja ehdokkuudessa
• Ehdokaskuvauksen
• Oman nettisivun www.sdpvalkeakoski.fi alla
• Näkyvyyden Valdemari-lehdissä
• Yleisen lehti- ja internetmainonnan
• Tarjottavat (kahvi, pulla yms.) vaalitilaisuuksissa
• Vlk:n Työväenyhdistyksen tilat vaalikäyttöön veloituksetta
• Uusille ehdokkaille ilmaista kopiointipalvelua esitteisiin
• Rennon ja asiantuntevan asenteen sekä toisia kunnioittavan ilmapiirin

Tästä linkistä voit seurata, mitä meillä tapahtuu 

TORILLA TAVATAAN!