Sdp:n Vappupuheet Valkeakoskella

Puhe Punaisten Muistomerkillä Valkeakosken hautausmaalla 30.4.2023

Joni Kumlander, Valkeakosken sos.dem. kunnallisjärjestön puheenjohtaja.

Ihminen ei opi. Elämme kiertokulussa, jossa ihminen sokaistuu. Jakautunut maailma nostaa kateuden ja ahneuden pintaan. Koemme että toinen ihminen on uhkaksi, vaikka ilman toisiamme emme pärjää. Kun sulkeutuminen tulee, niin silloin näkemyksen kaventuvat ja sen jälkeen koituu kateus kohtaloksi.

Historian aikana olemme kokeneet kahtiajaon, jonka pitäisi olla menneisyyttä tänä päivänä. Mutta onko se? Nykypäivänä näin ei pitäisi tapahtua, mutta osaammeko me edes arvioida kuinka lähellä kansan jakautuminen onkaan. Oikeastaan kaikki muu on kehittynyt, paitsi ihminen.

Maailmanpoliittinen epätasapaino vaikuttaa meihin entistä enemmän ja aiheuttaa ongelmia myös täällä suomessa. Meidän tulee tehdä kaikkemme läheistemme hyvinvoinnin eteen, emmekä saa tuomita ketään. Ihminen on uhka ihmiselle. Uhka on se, joka ei näe hyvyyttä ja rakkautta.

– Joni Kumlander, Valkeakosken sos.dem. kunnallisjärjestön puheenjohtaja

Puhe Koko Koskin Työväen vappujuhlassa Lepänkorvan puistossa 1.5.2023

Vappupuhe 1.5.2023

Sosialidemokraatit ottivat eduskuntavaaleissa vaalivoiton, kuten myös Pirkanmaan SDP. Saimme Pirkanmaalle kuudennen kansaedustajan yli 80 000 tuhannella äänellä. Se on valtava määrä ääniä.

Sanna Marinin hallitus teki aivan uskomattoman työn pandemian ja sodan vaikutusten alaisena. Työ ja koulutus olivat keskiössä. Siitä kertoo historiallisen korkea työllisyysprosentti ja oppivelvollisuuden laajentaminen.

Sitä ei voi kiistää, etteikö Euroopassa käytävän sodan vaikutukset vaikuttaisi meidän jokaisen arkeen.

Tämän kaiken keskellä positiivinen suunta on ollut vihreäsiirtymä, jota Marinin hallitus ajoi voimakkaasti eteenpäin.

Täytyy muistaa, että suomen omavaraisuus on mennyt vauhdilla eteenpäin jo vuosia. Tästä kertoo myös teollisuuden sitoutuminen vihreään siirtymään ja joka myös tukee yritysten omavaraisuutta.

Vaikka tilanne on saatu jollain tavoin haltuun, niin inflaation vaikutukset näkyvät nyt ja tulevaisuudessa.

Meillä on köyhiä työssäkäyviä, jotka eivät tule palkalla toimeen, ei sitten lähellekkään. Tämä koskee ihan yhtä lailla yksinasuvia, pariskuntia kuin perheitäkin.

Mikäli työntekijöiden palkat eivät kehity, ihmisten henkilökohtaisia konkursseja tulee entistä enemmän ja kun aina puhutaan ostovoimasta, niin kyllä tämä on todellinen uhka ostovoimalle ja kyseessä on asia joka uhkaa myös hyvinvointiyhteiskunnan perustaa. Palkkojen tulee nousta, jotta palkalla tulee toimeen.

Kun ihmiset voivat huonommin, niin silloin heillä on myös tarve käyttää enemmän peruspalveluita.

Tottakai palveluita tulee käyttää ja niiden pitää olla saatavilla silloin kun tarve on.

Täytyy kuitenkin myös nähdä asioiden ennaltaehkäisevä näkökulma. Peruspalveluiden kuormitusta vähennetään silloin parhaiten, kun ihmisten hyvinvointiin ja tasapainoiseen arkeen panostetaan.

Jos ajatellaan esimerkiksi lapsiperheiden ahdinkoa. Mikäli perheiden ongelmat kasvavat, niin silloin myös meidän tulevaisuus, eli lapset voivat huonommin. Ja silloin puhutaan todellisesta ongelmien oravanpyörästä, mikä tulee näkymään vuosikymmenien ajan.

Meillä on köyhiä eläkeläisiä, jotka kituuttavat pienillä eläkkeillä. Olen puhunut jo pitkään siitä, että meidän yksi suurimmista tulevaisuuden ongelmista tulee olemaan eläkeläisten köyhyys. Sitä on jo nyt, mutta tämä ongelma tulee olemaan tulevaisuudessa entistä suurempi.

Asia mikä  hämmästyttävän usein unohdetaan päättäjien taholta on se, että myös eläkeläiset ovat veronmaksajia ja heidän hyvinvointi on ihan yhtä tärkeää kuin kenen muun tahansa. Eläkeläisten hyvinvointia tulisi tukea maksuttomilla tai lähes ilmaisilla vapaa-ajan palveluilla.

Tämä maksaisi itsensä takaisin siten, ettei sosiaali,-ja terveyspalvelut kuormittuisi ja puhutaan eläkeläisten ennaltaehkäisevästä palveluista. Mikä myös usein unohtuu pohtia.

Eläkkeistä ei tule enään leikata, vaan tulee jatkaa Marinin hallituksen toimia ja säilyttää eläkkeiden indeksikorotukset.

Sosiaalidemokraateille valitaan puoluekokouksessa syyskuun alussa Sanna Marinin seuraaja puheenjohtajaksi. Valkeakosken työväenyhdistys on tehnyt päätöksen asettua SDP:N eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin taakse. Antti on rauhallinen ja positiivinen joukkuepelaaja.

Me olemme Antin tiimissä.

Hauskaa vappua!


– Joni Kumlander, Valkeakosken sos.dem. kunnallisjärjestön puheenjohtaja