KV 2.5.2022 Valtuustoaloite: Pulla-Savolainen Sari ym.: Erityisen ja tehostetun tuen toteutumisen seuranta ja raportointi

Erityistä tukea annetaan niille lapsille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muuten. Lapsen edellytykset ovat voineet heikentyä esimerkiksi vamman tai vakavan sairauden vuoksi. Erityisen tuen tehtävänä on antaa lapselle kokonaisvaltaista ja suunnitelmallista kasvun ja oppimisen tukea sekä edistää hänen oppimisedellytyksiään.


Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta tai muusta tämän lain mukaan annettavasta tuesta. Erityisen tuen antamisesta tehdään oppilaalle 17 § 2 momentin mukainen hallintopäätös. Oppilaalla on subjektiivinen oikeus saada erityisen tuen päätöksen mukainen määrä erityisopetusta niistä oppiaineissa, joissa hänellä on erityisen tuen tarvetta. Oppilas voi saada erityistä tukea esimerkiksi yhdessä, useammassa tai kaikissa oppiaineissa. Oppilaalla on oikeus saada erityisopetusta, kun tuen tarve ilmenee. Lapselle, joka tarvitsee säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea hänelle laaditun oppimissuunnitelman mukaisesti. Tehostettua tukea annetaan silloin, kun yleinen tuki ei riitä, niin kauan kuin lapsi sitä tarvitsee.

Erityisopetuksen riittävyydestä on käyty paljon keskustelua myös valtuustotasolla. Poliittiset luottamushenkilöt saavat tästä usein yhteydenottoja kuntalaisilta. Se, pystyykö Valkeakosken kaupunki varmistamaan, että jokainen oppilas, kenelle erityisen tuen päätös on tehty, saa myös sen mukaista erityisopetusta tarpeen ilmetessä tai tehostettua tukea henkilökohtaisen oppimissuunnitelman mukaisesti? Poliittisena luottamushenkilönä on tätä vaikea arvioida ja erityisopetuksen riittämättömyyden tunne voi olla subjektiivinen havainto. On tarpeen, että kasvatus- ja hyvinvointikeskus seuraa erityisen ja tehostetun tuen tarvetta perusopetuksessa; erityistä ja tehostettua tukea saavien oppilaiden lukumäärää perusopetuksessa sekä erityisen tuen päätöksien mukaista erityistä tukea ja HOJKSien mukaista tehostettua tukea prosentuaalisena toteumana. Kohyken tulee myös raportoida poliittisille luottamushenkilöille em. seikoista ja niissä ilmenneistä mahdollisista poikkeamista. Tämä tulee ottaa käyttöön, jotta on faktallisesti arvioitavissa erityisen tuen ja tehostetun tuen lukumäärä sekä realisoitunut toteuma erityisen tuen ja HOJKSin mukaisesti.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että kasvatus- ja hyvinvointikeskus raportoi erityisen ja tehostetun tuen lukumäärästä sekä toteumasta erityisen tuen päätösten, että HOJKSien mukaisesti poliittisille luottamushenkilöille normaalin raportointikäytännön yhteydessä (kasvatus- ja hyvinvointilautakunta –kaupunginhallitus -kaupunginvaltuusto).