
Ikä 54 v.
Lähihoitaja, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
JHL varhaiskasvatuksen luottamusmies
Lapsuuteni asuin Kenraalintiellä ja Eerolassa, ja kävin koulua Roukossa, Tyryssä ja keskustan Eskolassa ammattikoulussa. Hevostyttönä tein hevoshommia vuoden Tikinmaassa, josta tieni vei minut Ypäjän hevostalouskouluun ja sieltä muutamaksi vuodeksi hevoshommiin Urjalaan. Sieltä löysin itselleni miehen ja paluumuuton jälkeen Valkeakoskelle perheen perustaminen toi meille neljä ihanaa lasta. Kymmenen vuotta asuimme Sointulassa, josta sitten muutimme takaisin Kenraalintielle, ja täällä olemme asustaneet jo yli 20 vuotta.
Datanomiopinnot tuli tehtyä neljännen lapsen syntymän jälkeen, mutta laman kourissa siltä alalta ei töitä löytynyt. Päädyin lastenhoitoalalle ja sille tielle lopulta jäin. Lähihoitajaopinnot tein Kärjenniemen eskarissa oppisopimuksella ja nykyisin työskentelen Vanhassakylässä varhaiskasvatuksen lastenhoitajana alle 3-vuotiaiden ryhmässä.
Olen helposti innostuva ja uuden oppiminen ja uusien asioiden kanssa toimiminen on vienyt tietäni eteenpäin vaikuttajana. Olen esimerkiksi ollut perustamassa Valkeakoskelle Agility-harrastusta ja ollut myöhemmin mukana uuden Agility-yhdistyksen perustamisessa. Tuolloin 90-luvulla oli jo keskustelua myös eläinten hautausmaasta ja koirapuistosta kaupunkiimme, mutta keskustelu ei tuottanut tulosta.
Olin myös edellisissä vaaleissa ehdokkaana ja silloin tuli paikka varajäseneksi.
Viime vuonna minusta tuli JHL:n varhaiskasvatuksen luottamusmies ensimmäisenä Valkeakoskella ja tässä toimessa kouluttaudun edelleen ja toivon jatkoa taas seuraavalle kaudelle.
Haluaisin, että kaupungissamme lasten ja nuorten hyvinvointi olisi paremmalla tolalla. Koulukiusaamiseen pitää puuttua, ja varhaiskasvatukseen, kouluihin ja vanhustenhoitoon on taattava riittävät resurssit. Varsinkin sijaisten saantiin panostaminen on tärkeää.
Ulkoilualueidemme kehittäminen on varsinkin nyt korona-aikana entistä suuremmassa merkityksessä. Korkeakankaan alue sekä Roukon hiihtomaa antavat tähän oivan mahdollisuuden. Myös ilmastonmuutos ja kierrättäminen tulee ottaa vakavasti. Maksuttomien kierrätysmahdollisuuksien kehittäminen, helppo kierrätysastioiden saatavuus ja roskaamisen vähentäminen tulee kuulua kehitettäviin hankkeisiin.
Yhdessä tehden, yhteistyöllä saavutetaan kaikkein suurimmat oivallukset. Aina ei tarvitse kehittää kaupunkiamme suurilla miljoonilla, joskus pienempikin rahallinen panostus tuo hyvinvointia koko kaupungin asukkaille. Laita vinkkejä tulemaan siitä, millaisen kaupungin sinä haluaisit meillä tulevaisuudessa olevan!
”Maasta se pienikin ponnistaa ja yhdessä tehden onnistaa.”
Jaa tämä artikkeli