Kirjoittajana Joni Kumlander, valtuutettu ja kunnallisvaaliehdokas (sd)
Työkokemus: Nuorisotyö 10 vuotta.
Lastensuojelu (sis. perhetyö, tukihenkilötyö, esimiestyö, koordinointi) 10 vuotta. Nyt sosiaalikuraattorina puolustusvoimissa.

***

Tapahtuipa kiusaaminen tai väkivalta missä tahansa, jättää se armottomat arvet. Arvet, jotka voivat yllättävän pitkänkin ajan jälkeen aueta, jos asiaa ei ole käsitelty ja jos siihen ei aikuiset ole puuttuneet. Välinpitämättömyys asian kanssa satuttaa lähes yhtä paljon ja murentaa lapsen luottamuksen aikuisen tukeen ja turvaan.

Usein puhutaan koulukiusaamisesta, koska kouluissa tätä tapahtuu paljon. Toki täytyy muistaa se, että oppilaat viettävät kouluissa merkittävän osan arkipäivästä. Koulua ei voi kuitenkaan sanoa ”sylttytehtaaksi” tässä asiassa. Taustalla piilee hyvin usein jotakin muuta. Se voi olla jotakin, jota emme todellakaan tiedä tapahtuneen lasten ja nuorten elämässä. Asioita, jotka eivät kestä päivän valoa, asioita, joita emme kykene katsomaan silmiin.

Entisenä lastensuojelun työntekijänä olen nähnyt monenmoista ikävää kohtaloa, jossa perheiden voimavarat ovat totaalisesti loppuneet ja jolloin myös lapsen arjen olosuhteet ovat heikentyneet merkittävällä tavalla. Hyvin usein väkivallan aiheuttajan taustoissa on jotain sellaista, joka on aiheuttanut sen valtavan tunteiden myllerryksen ja karmean olotilan hänen sisällään. Hän on lapsi, joka kärsii.

Se tuska purkautuu koulutoveriin, joka on helppo kohde ja jota vielä näkee päivittäin. Tämän tapahtuminen on yllättävän helppoa, ikävä kyllä. Opettajien resurssit ja heidän havainnointikykynsä näihin asioihin ovat erittäin rajallisia. Nykypäivänä opettamisen ohella täytyy havainnoida vaikka mitä ja itse opettaminen tuppaa jäämään taka-alalle. Opettajat ja avustajat tarvitsevat tässä asiassa entistä enemmän tukea, konkreettisesti tukea.

Enää emme voi kääntää katseitamme tältä karmealta todellisuudelta. Entistä suuremmat koulukeskukset ovat tietyltä osin perusteltuja, jotta opetusvelvollisuus täyttyy, mutta tämäkään asia ei ole mustavalkoinen. Isojen ja pienten koulujen vastakkainasettelussa menemme harhaan, mutta toki se on väistämätöntä.

Oli kyseessä sitten suuri tai pieni koulu, niin pienen ihmisen on helppo kadota valvovien silmien alta. Kukaan ei välttämättä missään vaiheessa havaitse, mitä siellä käytävän nurkassa sille yhdelle aralle lapselle tapahtuu. Sieltä täältä jotain sanallista haukkumista, joka ajan myötä muuttuu fyysiseksi ja ajan myötä musertaa loputkin itsetunnosta. Tarvitsemme resursseja lasten kohtaamiselle myös välitunneilla. Täytyy kehittää aivan uudenlainen lähestymistapa kasvatuksen näkökulmasta. Eikä kaikkien resurssien tarvitse koostua ammattilaisista. Kohdataan lapsi tavallisesti ja otetaan hänet vakavasti, siihen riittää jokaisen vastuullisen aikuisen taidot.

Tällä hetkellä työskentelen nuorten aikuisten parissa. Olen hämmästynyt siitä, kuinka usein keskustelen työssäni kiusaamisesta, väkivallasta ja niiden aiheuttamista traumoista, jotka nousevat pintaan. Nämä ovat asioita, jotka ovat tapahtuneet kouluissa, kodeissa ja harrastuksissa.

Työssäni kohtaan nuoria aikuisia, jotka yksi toisensa jälkeen sanovat, ettei asioihin puututtu. Perheitä, jotka ovat muuttaneet, jotta kiusaaminen loppuisi. Aivan uskomattoman kovaa hintaa maksamme siitä, että suljemme silmämme emmekä pysty puuttumaan asioihin riittävän ajoissa.

Tämän on loputtava nyt.

Joni Kumlander

Valtuutettu (sd)

Kunnallisvaaliehdokas

****

Vastaus Hannu Viitaniemen Valkeakosken Sanomissa 15.2.2021 olleeseen mielipidekirjoitukseen.

Kiitos arvoisa Hannu Viitaniemi huomiostasi. Mielestäni lasten ja nuorten väkivallasta ei tulisi tehdä vastakkainasettelua edistävää politiikkaa.

Tekstissäsi kritisoit sitä, ettei 22.01.2021 kirjoittamassani mielipidekirjoituksessa ollut konkretiaa. Tekstini tarkoitus oli tuoda tästä ongelmasta muodostuva ahdinko ja inhimillinen kärsimys esiin. Siitä sainkin paljon positiivista palautetta. Konkreettisia toimenpiteitä edistää monikin asia ja tekstini olikin yksi kokonaisuus siitä.

Laadin 14.12.2020 valtuustoaloitteen kouluväkivaltaan puuttumisesta, jossa me allekirjoittaneet ehdotamme, että tämän ongelman ehkäisemiseksi perustettaisiin Valkeakoskella työryhmä.

Lisäksi olen sosiaalitoimessa työskennellessäni esitellyt vuoden -20 alussa kiusaamisen ehkäisemisen mallin rehtoreille, jossa poliisijohtoista Ankkuri toimintaa olisi käytetty yhtenä työvälineenä ongelman kitkemisessä.

Tässä alla on lueteltuna valtakunnallisen tason konkreettisia toimenpiteitä, joita olen saanut olla kommentoimassa SDP:n puoluehallituksen pöydän ääressä viime syksyn ja nyt talven aikana. Yhteneväisyyksiä voipi löytyä.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitus julkaisi ohjelman kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäisemiseksi kouluissa ja oppilaitoksissa.

Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus koskemattomuuteen ja syrjimättömyyteen.

Koulukiusaamista ei siedetä missään oloissa vaan siihen puututaan heti ja kiusaamiselle on nollatoleranssi.

Kouluissa ja yhteiskunnassa laajemminkin on oltava osaamista, aikaa ja resursseja puuttua lasten ja nuorten pahoinvointiin nopeasti ja matalalla kynnyksellä.

Tarvitaan monenlaisia toimia ja toimenpideohjelma antaa tähän työkaluja.

Kaikilla koulutuksen järjestäjillä on velvollisuus varmistaa lapsille ja nuorille turvallinen oppimisympäristö.

Kiusaamistapauksiin puuttuminen ei ole siis harkinnanvaraista vaan koulujen ja oppilaitosten velvollisuus.

Turvallisen oppimisympäristön luominen ei ole harkinnasta kiinni vaan se on koulujen ja oppilaitosten velvollisuus.

Ohjelmassa on 14 toimenpidettä, jotka viedään läpi tämän hallituskauden aikana.

Tässä muutama nosto:

-Sekä lasten että lastentarhojen henkilökunnan tunne- ja vuorovaikutustaitoja vahvistetaan kiusaamisen ehkäisyssä. Kiusaamisen tunnistamiseen ja koulupudokkuuden ehkäisemiseen panostetaan sekä opettajien perus- että täydennyskoulutuksessa.

-Yhteistyössä koulun, kotien ja opetusviranomaisten kanssa tehdään kiusaamisen ehkäisyn verkkosivusto.

-Vakavan väkivallan ja kiusaamisen ehkäisyyn tarkoitettu Ankkuritoiminta liitetään osaksi koulujen kiusaamisen vastaista toimintaa. Siinä on mukana poliisi, sosiaalityöntekijä, psykiatrinen sairaanhoitaja ja nuorisotyöntekijä.

-Nuorisoalan osaamiskeskus Nuoska kehittää malleja ryhmäyttämiseen, kiusaamisen vastaiseen työhön sekä syrjinnän ja yksinäisyyden ehkäisyyn kouluissa.

-Lukioissa ja ammattiopistoissa luodaan ohjelmia hyvinvointiin, yhteisöllisyyteen sekä ryhmäytymiseen. Jokaisella korkeakoululla tulee olla ohjeet epäasiallisen käyttäytymisen ehkäisemiseen.

-Lukion ja ammattikoulun opettajan tai rehtorin tulee ilmoittaa koulussa tai koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta tai väkivallasta niihin syyllistyneen ja niiden kohteena olevan oppilaan huoltajalle.

Tarkemmin toimenpiteisiin pääsee tutustumaan paremmin Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta. Lähde: www.valtioneuvosto.fi

Itse en allekirjoita Hannu Viitaniemen esittämiä ehdotuksia ongelmien kitkemiseksi. Ehdotukset eivät minun ammatillisen näkemykseni ja arvioni mukaan ratkaise ongelmaa vaan lähinnä siirtävät tai jopa pahentavat niitä. Myös kiusaajat ovat lapsia ja nuoria, eikä heitä tule eristää, vaan ennemminkin tulee pureutua ongelmien juurisyihin.

Täten kiusaamisen ennaltaehkäisy toteutuisi paremmin ja pääsisimme ongelmien jäljille. Lasten ja nuorten eristäminen omaan kouluun edistää yhteiskunnan eriarvoistumista ja olisi lisäksi tolkuttoman kallis ratkaisu, joka ei poistaisi ongelmia.

Lapsille ja nuorille vahingonkorvaus ääripään mukaan ei myöskään edistä mitään muuta kuin ongelman kertaantumista ja syventää perheiden ahdinkoa. Ja jos tämä tehtäisiin lapsille ja nuorille, niin silloinhan samaa asteikkoa tulisi käyttää myös aikuisten kohdalla, jotka esimerkiksi syyllistyvät omaisuuden anastamiseen, uhkailuun tai käyvät käsiksi toiseen.