Valkeakosken kaupunginhallituksen talousarviokokous 30-31.10.2023
Alkuviikon Valkeakosken kaupunginhallituksen talousarviokokous sujui suhteellisen yksimielisin päätöksin. Päätettävänä oli siis talousarvio vuodelle 2024, ja sen päälle suunnitelmavuodet 2025-2026. Veroprosenttiesitys 13.11. kokoontuvalle kaupunginvaltuustolle on 8,9 %, eli korotusta 1,29 %-yksikköä. Valtuusto tekee asiasta lopullisen päätöksen kokouksessaan. Kautta linjan tehtiin nousevista kustannuksista ja inflaatiosta johtuvia korotuksia taksa- ja maksumäärärahoihin, jotka tarkentuvat lautakuntakäsittelyssä.
Äänestyksistä. Emme lähteneet suorilta Kokoomuksen esittämään taloudentasapainottamisryhmään, jonka tulos oli valmiiksi määritelty ennalta pitäen. Taloutta pitää tarkastella, mutta emme nähneet, että tämä tarvitsee talousarviokirjaan eurotavoitteineen kirjata. Tuoreessa muistissa on kuluneen vuoden taloudentasapainottamisryhmä, joka oli juuri lyönyt kädet saveen, niin kokoomus, perussuomalaiset ja kd vetäisivät tuolta työltä maton alta kaupunginhallituksen kehysraamikäsittelyssä.
Emme myöskään lähteneet mukaan siihen, että yli 6 kk kestävien vakanssien täyttölupapäätökset tekee kaupunginhallitus. Mielestämme täyttölupia tulee tarkoin harkita jokaisen kohdalla, ja mutta uskomme ja luotamme, että Valkeakosken kaupungin esihenkilöillä on siihen riittävä osaaminen eikä kaupunginhallituksen tarvitse tähän asiaan sorkkia.
Sääksmäen koulun yksiköt, Rauhala ja Tarttila, saivat yksimielisen kannatuksen jatkaa olemassaoloaan. Tästä on taustalla myös suhteellisen tuore kaupunginvaltuuston päätös.
Hävisimme tärkeän äänestyksen 6 (3 KOK, 2 PS, 1 KD) -5 (4 SDP, 1 VAS) koskien Tuntikehyksen pienentämistä perusopetuksessa; tätä emme halunneet missään nimessä. Tämä puhdas säästöpäätös tarkoittaa ryhmäkokojen kasvattamista ja jakotuntien poistumista/vähenemistä. Samoin joustavat opetusjärjestelyt vaikeutuvat, jos resurssiopettajan vakansseja poistetaan. Tämä on vähintään yhtä huono juttu kuin se, että oppilaan tuntimäärä vähenee. Tämä aiheuttaa myös opettajan työhön merkittävää kuormituksen lisääntymistä ja näkyy myös palkkauksessa, joka on veto- ja pitovoimatekijä, kun osaavasta henkilökunnasta kilpaillaan.
Paljon keskustelimme päiväkotipaikkojen riittävyydestä. Esitimme, että selvitetään ainakin Vanhankylän päiväkodin laajentamisen lisäksi myös Sointulan mahdollisuutta saada uusi päiväkoti. Myös Naakan koulun jatkokäyttöä, ainakin osittain, paikkamaan päivähoitotarvetta toivotaan selvitettäväksi.
Lisäksi kannoimme huolta riittävän ja pätevän henkilökunnan saannista varhaiskasvatukseen ja nostimme esiin koulutusmahdollisuuksia alalla pätevöitymiseen. Varhaiskasvatuksen organisaatiouudistuksen onnistumista jäämme seuraamaan.
Työllisyyspalveluissa nostimme esiin starttipajaohjaajan lisäyksen määräaikaisesti ensi vuodelle. Nuorisotyöttömyys on huolestuttavan korkealla kaupungissamme ja tämä tarvitsee lisäresurssia. Eurot löytyivät talousarviosta ilman lisämäärärahaesitystä.
Syksyn mittaan keskustelua herättänyt tarjottimeton ruokailu tullaan järjestämään siten, että tarjottimenkäyttö on mahdollista sitä haluaville. Katuvalojen yösammutuksen takana emme olleet. Ryhmämme näki tämän niin vahvasti liikenneturvallisuuteen vaikuttavana asiana. Toki kannatamme muun valaistuksen tarkoituksenmukaista ja optimaalista käyttöä, mutta tämähän on normaalia operatiivista toimintaa.
Valkeakosken Kaupunginteatterin saneerauksiin esitimme investointirahaa tuleville vuosille, tämä ei valitettavasti saanut enemmistön tukea taakseen, vaan tutut luvut 6-5 tulivat äänestyksen tulokseksi.
Sassin päiväkodin pihaan esitimme 25 000 euroa leikkipuistorakentamiseen. Ja iloksemme kuulimme myös, että Vääränkoivun leikkipuisto saa jo tänä vuonna kunnonkohotusta.
Lisäksi esitimme Valkeakosken Asuntojen osinkotavoitteen poistamista, 150 000 eurosta on kyse. Kauniista sanoista huolimatta tämä osinkovaade nostaa jo ennestään kallista vuokra-asumista ja on pois asuntojen tuiki tarpeellisista perusparannuksista.
Kaupungin omistaman maan ja tonttimaan myyntiin esitettiin lisäpanostuksia, ja myös sitä kautta saataisiin lisäeuroja kaupungin kassaan.
Valtuustossa sitten lisää 13.11!
Valkeakosken sd-kaupunginhallituksen ryhmä Pia Hänninen, Sari Pulla, Tapio Takku, Ramona Rautanen ja Pekka Järvinen sekä kaupunginvaltuuston pj Joni Kumlander
Jaa tämä artikkeli