Talousarvio 2018
Rouva puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut.
Varsin monelle tämä on historiallinen hetki.
Kevään kuntavaaleissa me sosialidemokraatit kasvatimme valtuustopaikkoja 14:sta 16:ta. Se on valkeakoskelaisilta äänestäjiltä vahva viesti, että me olemme onnistuneet siinä tehtävässä, johon meidät on heidän äänillään valittu. Me toimme viime valtuustokaudella vahvasti esiin asioita ja esityksiä, jotka vaikuttavat suoraan perheiden arkeen.
Vaikka täällä valtuustossa puhumme asioista monesti ylätasolla vaikeaselkoisin termeinkin, niin meidän valtuutettujen perustehtävä on tehdä koskilaisten arjesta mahdollisimman vaivatonta.
Meille sosialidemokraateille on ehdottaman tärkeää, että kaikki pysyvät mukana yhteiskunnan rattaissa, ettei ketään ei jätetä kyydistä. Ihmisen elämässä tulee tilanteita välillä pyytämättä, väliin itse aiheutettuna, jolloin tarvitaan ja kaivataan tukea. Sitä varten on oltava vahvat, tehokkaat ja toimivat palvelut, joista mekin täällä tänään olemme päättämässä.
Kaikki tiedämme ja tiedostamme sen, että ennaltaehkäisevät toimintatavat säästävät kalliita euroja hoidosta, mutta pyöränkääntäminen ei ole helppoa. Se, että yhteiskunnan perusyksikkö, eli perhe voi hyvin ja mahdollisimman terveesti on parasta taloudenhoitoa kunnassa.
Arvoisa puheenjohtaja hyvät valtuutetut.
Lähes välittömästi joutuivat uudet luottamushenkilöt pohtimaan eri hallintokunnissa tulevan talousarvion numeroita ja tekstejä. Aikaisempaa kokemusta kunnallisesta päätöksenteosta ei kaikilla ole laisinkaan.
Tilanne on varmasti jossain määrin ollut outo ja kun vielä perustyötä talousarvion valmistelussa on tehty jo pitkälti ennen vaaleja, niin päästä vaikuttamaan ja osallistumaan tulee vähän kesken prosessin!
Tähän kun vielä lisätään uusi organisaatio ja sen tuomat haasteet niin muutokset aikaisempaan ovat melkoiset myös pidempään valtuustossa istuneille.
Mielestäni viranhaltijat ja lautakuntien jäsenet ovat onnistuneet valmistelussa varsin hyvin. Kh:n käsittelyssä olleeseen Kj:n esitykseen joka perustuu annettuun kehykseen ja lautakunnissa tapahtuneeseen valmisteluun ei suuria muutoksia ole syntynyt.
Varsin samankaltaisena on esitys nyt meillä käsiteltävänä kuin se lautakunnista on lähtenyt.
Suurin huoli käsiteltävissä arviossa ja suunnitelmavuosissa on tietenkin velkaantumisen kasvu. Olemme pakostakin sen tosiasian edessä että joudumme ottamaan lisää velkaa. Toisaalta palvelutarjonta meidän asiakkaiden suuntaan eli kuntalaisille säilyy lähes ennallaan, jopa paranee hieman.
Miksi velkaa otetaan? Sillä myös taataan meidän lapsille ja nuorille asianmukaiset opetukseen tarvittavat tilat. Toki vaarana on että viime vuosina otettu velka tulee rasittamaan myös pitkään tulevaisuudessa.
Haasteet tulevaisuudessa investoinneissa ovat myös suunnitelmavuosilla kovat. Vapaa-aika keskuksen saneeraus tulee olemaan iso haaste, samalla se myös takaa palvelut ja mahdollisuuden niiden kehittämiseen varsin laajalti. Valkeakoski tunnetaan erittäin laajoista vapaa-aika palveluista sekä opiston palveluista joiden ansiosta kuntalaisilla on mahdollisuus kehittää omaehtoisesti itseään monin eri tavoin. Valkeakoski opistoa on kautta historian hoidettu hyvin ja päätökset ovat olleet kauaskantoisia.
Toivottavasti niin käy myös nyt, suunnitelmiin ja opiston palveluihin on syytä paneutua huolella. En näe mitään uhkaa miksi se ei onnistuisi. Mahdollisuus on jopa parempaa palveluun kun hallintokuntien rajat eivät ole esteenä!
Vesiaseman investointi on välttämätön ja aloite jonka tein välittömästi kun valtuusto päätti Tavasesta irtautumisesta kantaa nyt hedelmää. Viimeaikaiset ongelmat jakeluverkoissa myös osoittavat sen haavoittuvuuden ja tarpeen uudistaa! Toki nämä katkot ovat pääosin syntyneet rakentamisen tuloksena. Vedenjakelu kun on pyrittävä pitämään samanaikaisesti käynnissä.
Meillä pitäisi myös samanaikaisesti olla jalat maassa ettemme sortuisi tulevissa investoinneissa ylilyönteihin ja antaisimme mahdollisuuden myös yksityisille palveluiden tuottajille sekä kolmannen sektorin toimijoille investointien kautta tulla mukaan vapaa-ajan palveluissa aikaisempaa paremmin?
Valkeakoski perustaa talousarvioesityksen edelleenkin verojen osalta aikaisempiin prosentteihin. Tämä myös asettaa haasteita meille päättäjille ettemme innostuisi liiaksi esittämään uusia palveluita. Verojen kertyminen kun ei kuitenkaan ole voimakkaassa kasvussa. Myös tarve tehdä tulosta on tarpeen.
Jossain määrin nyt esityksessä on erilaisten asiakasmaksujen sekä taksojen korotuksia. Nekin ovat maltillisista ja näin pitää ollakin.
Korotuksia on kuitenkin maltillisesti tehtävä. Jos etenemme pitkään ilman korotuksia paine kasvaa ja paineen puhjetessa korotukset tuntuvat kohtuuttomalta, tästäkin meillä on kokemuksia.
Meidän hyvät ja laajat palvelut ne sekä alhainen asumiskustannusten taso näkyy monin eri tavoin meille muuttavien uusien asukkaiden joukossa! Asukasluvun kasvu asettaa erilaisia haasteita kunnallisille palveluille ja myös nuo asiat on tiedostettava ja vastattava muuttojen tuomiin haasteisiin. Tämän vuoden osalta meillä lienee kasvussa notkahdus, mutta keskustaan rakennettavien uusien kerrostalojen myötä uskoisin kasvun uralle päädytään taas ensi vuonna! Tälläkin viikolla käynnistyy uuden kerrostalon rakentaminen keskusta-alueella. Myös kahden uuden projektin osalta käydään tällä viikolla neuvotteluja.
Palveluiden turvaamiseksi meillä on nyt käsiteltävässä talousarviossa myös henkilöstölisäyksiä. Niiden tarve on harkittu ja ne kohdistuvat lähinnä lasten- ja nuorten palveluihin.
Työllisyyspalveluiden osalta meillä kuten myös lähes kaikilla kunnilla on halu saada hoitaa niitä itse mahdollisen maakuntahallinnonkin toteutumisen jälkeen. Työllisyyspalvelut ovat meille erittäin tärkeä osa jonka epäonnistuminen tarkoittaa kunnalle kasvavia menoja monin eri tavoin. Pitkäaikaistyöttömyydessä on kysymys myös ihmisarvosta ja tällä hetkellä maan hallituksen toimet vaikuttavat lähinnä rankaisutoimenpiteiltä. Palkkatuetun työn osalta elämme jatkuvasti veitsenterällä, budjetti on nyt varsin tiukka!
Arv.pj hyvät valtuutetut.
Tulevasta on vaikea tällä hetkellä edes ennustaa mitään! Sote sekä mahdollinen maakuntahallinto jota en todellakaan kaipaa!
Ei ole mielestäni meille niin suuri uhka kuin monelle muulle kunnalle. Toki meillekin olisi varmasti parempi jos maakuntahallinto unohdettaisiin kokonaan!
Soten syntyminen on mielestäni tarpeen. Me olemme näkemykseni mukaan valmistautuneet niihin haasteisiin jo nyt varsin hyvin? Myös yhteinen vuodeosasto ja sen sijainti vahvistaa asemaamme tulevaisuudessa.
Tays Valkeakoski ja sen toimintojen kehittäminen nykyiseen suuntaan palvelee myös tulevissa ratkaisuissa mielestäni asukkaita hyvin ja meillä lähipalvelut näillä ratkaisuilla vahvistuvat nykyisestä. Meillä on tarve vieläkin keskittää omia palveluita mahdollisuuksien mukaan terveydenhuollon Campukselle.
Myös tulevan hyvinvointipuiston rakentamiseen liittyvät ratkaisut pitää tehdä niin että ne osaltaan myös vahvistavat kuntalaisten ja ennen kaikkea ikääntyvän väestön mahdollisuutta kuntonsa ylläpitämiseen.
Parasta ja vaikuttavinta kunnallisten palveluiden sekä terveyden edistämisen näkökulmasta on ikääntyvien ihmisten omatoimisen liikkumisen ja hyvinvoinnin mahdollisuuksien ylläpitäminen ja tehostaminen!
Esimerkiksi Saharan osalta olisi tarpeen tehdä mahdollisimman nopeasti kokonaissuunnitelma mitä toimintoja alueelle tulee ja miten ne sijoittuvat. Hyvällä suunnittelulla tähän mahtuu varsin laajalti erilaisia eri-ikäisille tarkoitettuja palveluita. En ole sellaisten päätösten takana joissa vain yksi osa ratkaisua on esillä!
Alueelle on tarkoitus tehdä myös liikenteen osalta ratkaisuja, ne sekä kaavoituksen osalta asiat ovat kesken. Alueelle on myös suunnitteilla rakentamista joka toteutuessaan tuo sinne lisää väestöä joille myös vapaa-aikaan liittyvät lähipalvelut ovat tervetulleita!
Ajatus vihreästä linjasta on kaivettava esiin ja niiden kautta suunnitelmia kehitettävä! Minulta ja uskoisin myös että Eero Väyryseltä löytyy vanhaa materiaalia jos niiden tarvetta esiintyy!
Arvoisa pj. Hyvät valtuutetut!
SDP tulee talousarvion käsittelyssä pääosin olemaan hallituksen esityksen takan. Joitakin tarkennuksia hallituksen käsittelyssä olleeseen keskusteluun tukeutuen tulemme mahdollisesti tekemään. Meillä ei myöskään tämän talousarvion käsittelyn osalta tule olemaan ns. ryhmäpäätöksiä.
Sdp:n valtuustoryhmä haluaa myös kiittää koko kaupunkiin henkilökuntaa hyvästä työstä ja palveluista kuntalaisten eteen.
Johtaville viranhaltijoilla kiitos sekä myös luottamushenkilöille lautakunnissa kiitokset talousarvion valmisteluun tehdystä suuntaa antavasta työstä.
Kh:n on ollut kohtuullisen helppo tehdä oma esityksensä valtuuston käsittelyyn!
Kiitos!
Jaa tämä artikkeli