
Moi!
Olen Valtteri Sahala, 39-vuotias luokanopettaja (KM) ja paljasjalkainen valkeakoskelainen.
Kitaransoitto, laulaminen, bänditouhut ja musiikin äänittäminen ovat pitkään olleet rakkaimpia harrastuksiani. Valkeakoskella varttuessani olen saanut nauttia kaupungin upeista harrastusmahdollisuuksista mäkihypystä musiikkiopistoon. Mielestäni harrastusmahdollisuuksia ja kaupungin vireää kulttuuritoimintaa onkin syytä vaalia ja entisestään kehittää.
Olen otettu, että minua pyydettiin ehdokkaaksi. Lähdin mukaan erityisesti siksi, että haluan tehdä voitavani lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Myös opetuksen ja koulutuksen kehittäminen on minulle tärkeä teema.
Yhteistyö hyvässä hengessä ja puoluerajat ylittäen on avain sille, että selviämme vaikeidenkin aikojen yli.
Jaa tämä artikkeli