Valtuustokysely kaupunginhallitukselle Pulla Sari ym.:

Aloitteet

Valkeakosken poliittiset päättäjät sekä virkamiehet ovat tietoisia sosiaali- ja terveyskeskuksessa vallitsevasta osaavan ja koulutetun  henkilöstön resurssipulasta. Pula henkilöstöstä koskee etenkin sairaanhoitajia, hoitajia, sosiaalityöntekijöitä sekä hammaslääkäreitä. Sosiaali- ja terveyskeskuksessa työskentelevät kyseisten ammattiryhmien edustajat ovat lisääntyneen sekä fyysisen että henkisen kuormituksen alaisena. Kun rekrytointiongelma spesifiammattiryhmien suhteen on tiedostettu, on Valkeakosken kaupungin aika ryhtyä toimenpiteisiin vetovoimaisuuden lisäämiseksi sosiaali- ja terveyskeskuksessa muutenkin kuin kalliilla vuokratyövoimalla.

Vetovoimaisena työnantajana oleminen on tämän päivän sosiaali- ja terveysalalla mittava haaste, mutta sen vetovoimaisuus ja arvostus kertoo poliittisten päättäjien asenteesta hoito- ja sosiaalityöhön kaupungissamme. On aika näyttää konkreettisesti arvostuksemme sairaanhoitajille, hoitajille, sosiaalityöntekijöille sekä hammaslääkäreille sen sijaan, että vain puhumme kilpailukykyisestä palkkauksesta, työhön vaikuttamisen mahdollisuudesta, joustavuudesta työajoissa, hyvästä työilmapiiristä, kattavasta täydennyskoulutuksesta, urakehityksestä, työhyvinvoinnista, työssä jaksamisesta, työn kiinnostavuudesta sekä monipuolisuudesta.

Valkeakosken kaupungin on nyt viimeistään tehtävä konkreettisia toimenpiteitä edellä mainittujen ammattiryhmien rekrytoimiseksi määräaikaisiin ja toistaiseksi voimassaoleviin työ- ja virkasuhteisiin sekä jo työskentelevien henkilöiden edelleen sitouttamiseksi Valkeakosken kaupungin sosiaali- ja terveyskeskukseen. Ei ole tarkoituksenmukaista käyttää vain erillisiä rekrytointilisiä. On ensiarvoisen tärkeää muistaa, että osaavalla ja koulutetulla henkilöstöllä riittää sosiaali- ja hoitotyössä töitä. Kilpailukykyisellä palkkauksella esimerkiksi sairaanhoitopiireihin, yksityiseen sektoriin ja naapurikaupunkien tehtäväkohtaisiin palkkoihin on tutkitusti erittäin merkittävä osuus henkilöstön saatavuuteen. Tällä hetkellä Valkeakosken kaupungin sairaanhoitajien, hoitajien, sosiaalityöntekijöiden ja hammaslääkäreiden palkkaus ei ole ollut tehtävien vaativuuden mukaista, mikä on heijastunut rekrytoitavien määrässä. Merkittävin mittari työnantajien vetovoimaisuudesta on juuri työnhakijoiden määrä. Jokaisen on myös ymmärrettävä, että ko. ammattiryhmien saatavuus sosiaali- ja terveyskeskuksessa on nostettu esiin sen huonon rekrytoinnin vuoksi ei siksi, että muiden kaupungin työntekijöiden panosta ei arvostettaisi.

Avointen vakanssien täyttäminen sosiaali- ja terveyskeskuksessa edellyttää kilpailukykyisen palkkauksen lisäksi myös Valkeakosken kaupungilta myös aineetonta palkitsemista, joka on osa työhyvinvointia. On muistettava, osaava ja koulutettu sairaanhoitaja, hoitaja, sosiaalityöntekijä ja hammaslääkäri tuottavat sitä laadukasta palvelua, jota Valkeakosken kaupunki on eri laeilla velvoitettu tuottamaan. Valkeakosken kaupunki voi nyt profiloitua spesifihenkilöstön palkkauksessa ja muissa eduissa sosiaali- ja terveyskeskuksessa todelliseksi mansikkapaikaksi ilman hometäpliä. On muistettava, että huonokin laatu on laatua.

Valtuustokysymykset kaupunginhallitukselle kuuluu, miten Valkeakosken kaupunki aikoo varmistaa ja huolehtia vetovoimaisen työnantajuuden sosiaali- ja terveyskeskuksen osaavan ja koulutetun spesifihenkilökunnan keskuudessa?

  1. 1.      Miten palkkapolitiikalla tuetaan henkilöstöpulasta kärsivien ammattiryhmien työvoiman saantia sosiaali- ja terveyskeskuksessa ?
  2. 2.      Miten Valkeakosken kaupunki aikoo varmistaa palkkojen saamisen kilpailukykyisiksi sosiaali- ja terveyskeskuksessa eli laaditaanko myös pitkän tähtäimen palkkapoliittinen ohjelma?
  3. 3.      Miten valkeakosken kaupunki aikoo kehittää tuloksellisuuteen perustuvia palkitsemisjärjestelmiä sosiaali- ja terveyskeskuksessa?
  4. 4.      Onko Valkeakosken kaupungilla aikomus kehittää mittaristoja palkkavertailuja hyväksikäyttäen?
  5. 5.      Miten Valkeakosken kaupunki aikoo turvata kilpailukykyisen palkkauksen suhteen tehtävät toimenpiteet sosiaali- ja terveyskeskuksessa henkilöstöresurssipulasta kärsivissä ammattiryhmissä sosiaali- ja terveyskeskuksessa riittävällä rahoituksella?
  6. 6.      Olisiko syytä harkita myös, että ko. ammattiryhmien opiskelijoille maksettaisiin palkkaa työssäoppimisjaksoilta sosiaali- ja terveyskeskuksessa heidän rekrytoinnin edistämiseksi?
  7. 7.      Miten valtuustokyselyn kappaleessa kaksi luetellut seikat avataan konkreettisiksi toimenpiteiksi, joilla on oleellisesti vaikutusta sosiaali- ja terveyskeskuksen vetovoimaisuuteen työnantajana?

 

Valkeakoskella 3.syyskuuta 2012