Koulumatka eikä se saa olla oppilaalle liian vaikea, rasittava tai vaarallinen. Perusopetuslaki määrittää lapselle oikeuden maksuttomaan koulukuljetukseen yli 5 km matkoilla. Valkeakoskella 1. ja 2. luokan oppilailla kilometrirajaksi on annettu 3km.
7-8 -vuotias lapsi ei vielä liikenteessä osaa varoa. Hän kyllä saattaa noudattaa liikennesääntöjä ja ohjeita tunnollisesti, odottaa värin vaihtumista punaisesta vihreäksi, mutta ei osaa varoa vanhoilla vihreillä ajavia autoja tai liikennevaloista tai liikennesäännöistä vähät välittäviä autoilijoita. Lapsi saattaa voi olla valppaana alkumatkasta heti kotoa lähteissään, mutta loppumatkasta jo väsyttää, ollaan omissa ajatuksissa eikä liikennettä enää jakseta yhtä valppaasti seurata. Seurataankin oravaa tai lasketaan kastematoja asfaltilla. Se ei ole turvallista. Viime keväänä saimme juuri todistaa yhtä onnettomuutta, jossa kaksi koulutyttöä joutui suojatiellä auton töytäisemäksi. Nämä tytöt olivat jo 10 -vuotiaita, noudattivat tunnollisesti liikennesääntöjä ja lähtivät ylittämään tietä kun heille tietä annettiin, mutta siitä huolimatta viereiseltä kaistalta tultiin päälle.
Mietitäänpä hetki tuota koulumatkaa. 5km matka yhteen suuntaan on 7-8 -vuotiaalle lapselle todella pitkä matka käveltäväksi. Kuvittele itse käveleväsi matka Saarioisilta keskustaan Tietolan koululle. Kuvittele vielä tekeväsi se kolmanneksen lyhyemmillä jaloilla, kantaen kirjareppua ja suksipakettia. Kuvittele vielä tekeväsi sama iltapäivällä takaisin kotiin. Päivässä se tekee yhteensä lapselle jopa 10 km käveltävää. Viikossa se tekee 50 km. Hyötyliikunta on aina tarpeen, sitä en kiellä, Mutta turvallisuus menee kaiken edelle! Polkupyörän, potkulaudan tai muun vastaavan kulkuvälineen käyttö ei ole pienillä oppilailla vaihtoehtona, koska 7.-8. -vuotiaan lapsen tarkkaavaisuus ja havainnointikyky ei vielä riitä liikenteen hahmottamiseen ja pyöräilyyn samanaikaisesti.
Kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollista kuljettaa lasta kouluun. Ei välttämättä ole edes sellaista tukiverkkoa, jolta voisi kuljetusapua pyytää. Paikallisliikenteen reitit ja vuorot eivät palvele pieniä koululaisia. Kaupungin sisäinen bussikortti on kaiken lisäksi lapsilla samanhintainen kuin aikuisillakin (50€). Olisi niin kasvatuksellisestikin, ekologisesti kuin taloudellisestikin hyödyllistä opettaa lapsille julkisen liikenteen suosimista henkilöautojen sijaan. Siksi me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme että Valkeakoskella tarkistetaan paikallisliikenteen nykyiset vuorot ja reitit paremmin koululaisia palveleviksi. Esitämme myös että selvitetään myös koulubussien käyttöönottoon mahdollisuudet ja eri vaihtoehdot kuljetusoppilaiden ja kaikkien muidenkin oppilaiden koulumatkojen järjestämisessä.
Valkeakoskella 11.11.2013
Jaa tämä artikkeli