KV 8.2.2021 Valkeakosken kaupungin Elinkeino-ohjelman tavoitealueisiin on kirjattu, että ” Kaupunkiin saadaan uusia yrityksiä, työpaikkoja ja asukkaita”. Valkeakoskella on tarjota yrityksille tontteja, mutta ne eivät ole menneet kaupaksi sillä intensiteetillä, mikä on ollut odotusarvona.
Kaupungin nettisivuilla todetaan ” Yritys- ja teollisuustontti- sekä toimitilatarjonta Valkeakoskella on runsas ja monipuolinen. Tontteja löytyy niin kaupungin keskustan tuntumasta kuin 3-tien varrestakin. Monipuolisia toimitiloja on tarjolla hyvillä paikoilla erittäin kilpailukykyiseen hintaan”. Vaikka Valkeakoski sijoittuukin Helsinki-Hämeenlinna-Tampere kasvuvyöhykkeelle, ei esimerkiksi Pirkanmaan Portin teollisuus- ja yritystontit ole menneet kaupaksi odotetusti. Tämä em. seikka kumoaa sen väittämän, että yrityksillä olisi ainoastaan tonttia hankkiessaan mielessä sijainti.
Teollisuus- ja yritystontit ovat (kaupungin nettisivuilla) ilmoitettu alueittain euroa/m2. Toisten yritystarpeisiin suunnattujen tonttien kohdalla on ilmoitettu myös vuokraushinta euroa/m2/vuosi. Lisäksi on mainittu erikseen tonttien myynti- tai vuokrahintaan lisätyt rakentamista helpottavien maanrakennustöiden kustannukset euroa/m2. Vaikka Valkeakoskella on erilaisia yritys- ja teollisuustontteja, tulee nyt tarkastella em. tonttien hintoja uudelleen siten, että ne ovat neuvoteltavissa yksilöllisesti ja joustavasti yritysten kanssa. Teollisuus- ja yritystonttien hinnat eivät saa olla jatkossa enää kiveen hakattuja, koska Valkeakosken kaupunki tarvitsee uusia yrityksiä, lisää työpaikkoja ja veronmaksajia.
On kokeiltava innovatiivisia, Valkeakosken kaupunkia kokonaisuudessaan hyödyttäviä ratkaisuja eikä vain tuudittauduttava, että vain sijainnilla on merkitystä. Olemme esimerkiksi Lempäälään nähden sen verran syrjässä, että sijainti tässä esimerkissä vaikuttaa negatiivisesti kaupungin yritystonttimyynnissä. Sen sijaan alhaisilla tonttihinnoilla saattaisi mm. aloitteleva yritys kiinnostua Valkeakoskesta, sillä tonttihinnan huomattava edullisuus, antaisi mahdollisuuden muihin investointeihin, joita varmasti yritystä käynnistettäessä on. Edullinen hinta antaisi myös anteeksi syrjemmän sijainnin, mutta toisi yrityksen myötä euroja Valkeakoskelle, työpaikkoja ja asukkaita, jolloin Elinkeino-ohjelman tavoitteisiin päästäisiin optimaalisemmin.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Valkeakosken kaupunki tarkastelee teollisuus- ja yritystilatonttien hintoja yksilöllisesti ja joustavasti siten, että ne ovat neuvoteltavissa yritysten kanssa eivätkä sidottuina tiettyihin vakioeuromääriin.
Valkeakoskella 8.2.2021
Jaa tämä artikkeli