KV 13.10.2014
Valtuutettu Sari Pulla esitti allekirjoittamansa sekä valtuutettujen Pia Hännisen, Pekka Järvisen, Kimmo Surkan, Henry Rantaniemen, Jyrki Kivisen, Reino Niskan, Petra Pikkasen, Sari Ilovuoren, Marita Käkösen, Pentti Hupasen, Erkki Rantasen, Sari Slawutan, Riitta Haapalan, Risto Rautiaisen, Harri Asikaisen, Kaisa Uusitalon, Minna Kampparin, Pauli Korpela, Tarja Ahosen ja varaval-tuutettujen Toivo Lehtosen sekä Sari Hellstenin allekirjoittaman seuraavan val-tuustoaloitteen:
”Viime viikolla vietettiin vanhustenviikkoa. Teemana oli tänä vuonna; Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. Valkeakoskellakin järjestettiin useita tapahtumia eri toimijoiden taholta. Vanhustenviikko huipentui ikäihmisten syysta-pahtumaan.
Valkeakoskella etsimme jatkuvasti tässä muuttuvassa maailmassa ratkaisuja ikäihmisten palveluissa, joilla pystymme takaamaan arvokkaan ja laadukkaan ikääntymisen sekä hoidon että hoivan. Ikäihmisten suhteellinen määrä kasvaa Valkeakoskellakin. Vanhustyön menetelmien kehittämiseen tulisi erityisesti kannustaa ja nostaa vanhustyön arvostusta.
Kannustuksena ja arvostuksen osoituksena Valkeakosken kaupunki voisi myöntää vanhustenviikolla ensi vuodesta lähtien vuoden vanhusteko palkin-non. Palkinnon myöntämisen peruskriteerinä olisi se, että palkinto myönnettäi-siin henkilölle tai yhteisölle, joka on myönteisellä tai innovatiivisella tavalla edistänyt Valkeakoskella vanhustyötä, kehittänyt toimivan mallin tai menetel-män tai muulla tavoin edesauttanut ikäihmisten hyvinvoinnin parantamista, Palkinto voisi olla kunniamaininta tai erikseen harkittava tarkoituksenmukainen kannustin.
Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että Valkeakosken kau-punki myöntää vuodesta 2015 lähtien hyvälle vanhusteolle tai hankkeelle vuo-den vanhusteon palkinnon jaettavaksi vanhustenviikolla.”
Jaa tämä artikkeli