VALTUUSTOALOITE Pia Hänninen yms.: Karjalantien talonumeroinnin selkeyttäminen

Aloitteet

KV 21.9.2020

Karjalantie sijaitsee Valkeakoskella Ulvajanniemessä. Asuintalojen numerointi on todella sekava, koska Karjalantien tornitalot numerot 3, 5 ja 7 sijaitsevat täysin eri paikassa kuin eri teiden varressa olevat Karjalantien kerrostalot numerot 2 ja 4. Navigaattorit neuvovat ajoreittejä vaihtelevalla menestyksellä, väliin pyöräteitäkin pitkin.
Olen henkilökohtaisesti ollut todistamassa tänä vuonna moninaisia kertoja, kun ambulanssi ajaa vaikeaselkoisen talonumeroinnin vuoksi täysin väärään paikkaan. Onneksi kyseessä on ollut kiireettömät kuljetukset, sillä hätätapauksissa apu ei olisi löytänyt perille, välttämättä ajoissa.

Esitämme valtuustoaloitteena, että Karjalantien talonumerointi selkeytetään pikaisella aikataululla.