KV 18.2.2019 Esiopetus on perusopetuslain alla olevaa lakisääteistä toimintaa. Valtion taholta on ollut kokeilu, jossa esiopetusta on laajennettu myös 5 vuotiaisiin lapsiin. Valkeakoski ei ole kuulunut kokeilun piiriin, mutta Valkeakoski voi silti olla edelläkävijä esiopetuksen laajennetussa käyttöönotossa. Esiopetus on muutakin, kuin kouluun valmistavaa toimintaa. Esiopetuksen laajentaminen 3-6 vuotiaisiin tukisi lasten kehitystä ja olisi myös uuden varhaiskasvatuslain hengen mukaista toimintaa. Yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja koulun välillä tulee kehittää, jotta siirtyminen kouluun olisi mahdollisimman sujuvaa. Oppilashuolto on koulun alla olevaa toimintaa ja siksi yhteistyö varhaiskasvatuksen alla tapahtuvaan esiopetuksen tulee saada sujuvammaksi. Tiivis ja suunnitelmallinen yhteistyö olisi lasten etu. Laaja-alaisen erityisopetuksen käyttäminen jo esiopetus vaiheessa antaisi parhaat mahdolliset lähtökohdat lapsen koulutielle. Laaja-alaisen erityisopetuksen käyttö tulisi olla mahdollista esiopetuksessa erityisesti 5-6 vuotiaille. Tällöin lapsi saisi tukea heikkouksiinsa ennaltaehkäisevästi ja oppimisvaikeudet olisi mahdollista havaita ajoissa. Näin myös esiopetus ja koulun oppilashuolto saisi käsityksen lapsen haasteista jo esiopetuksen aikana. Malli olisi myös sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisyä, jotka muodostuvat silloin kun asioihin pyritään puuttumaan monen askeleen takamatkalta. Valkeakosken tulee kulkea lasten ongelmien edellä tai edes vierellä, eikä kaukana perässä kuten nyt tapahtuu.
Valtuustoaloite: Me allekirjoittaneet esitämme, että Valkeakosken kaupunki ottaa käyttöön alkuluokkatoiminnan laajentamalla esiopetusta yllä esitetyn mukaisesti.
Jaa tämä artikkeli