Valtuustoaloite 30.9.2024 Sari pulla ym.: Katuvalaistuksen (yö)sammutuksen lopettaminen Valkeakosken kaupungin säästötoimenpiteenä

Aloitteet,Etusivu

Poliittisille luottamushenkilöille on jo vuosien ajan tuotu päätettäväksi Valkeakosken kaupungin säästötoimenpiteenä, että katuvalot sammutetaan yöksi tasapainoitustoimenpiteenä yhdyskuntatekniikassa. Päätös katuvalojen sammuttamisesta ei ollut yksimielinen viime vuoden talousarviosta päätettäessä.

On monin tutkimuksin todennettu, minkä maalaisjärkikin sanoo, että valaistuksen yösammutus lisää onnettomuuksien lisäksi väkivaltaa, turvattomuutta, paikkojen töhrimistä ja muuta ilkivaltaa. Lisäksi pimeys aiheuttaa ajoneuvon kuljettajissa väsymystä ja viivytystä reaktionopeuteen.

Hämäränäkökyky on alentunut ympäristössä, joka on valaisematon ja vastaantulevan auton ajovalot häikäisevät kuljettajan silmiä tai vilkkuvat liikennevalot saavat aikaan saman efektin. Näkökyvyn palautuminen häikäisyä edeltäneeseen tilanteeseen, luo etenkin iän lisääntyessä merkittävän turvallisuusriskin reagoida esimerkiksi äkisti suojatietä ylittävä jalankulkija, vaikka jalankulkija olisi varustautunut heijastavin materiaalein. Katuvalaistuksen yhtenä tarkoituksena onkin auttaa havaitsemaan liikkujat, helpottamaan hahmottamaan tilan, jossa liikutaan ja luomaan turvallisuuden tunnetta.

On eettisesti arveluttavaa, että Valkeakosken kaupunki tasapainoitustoimenpiteenä on ollut valmis vaarantamaan kuntalaistensa turvallisuutta sammuttamalla katuvalaistusta edes yöaikaan. Valkeakosken kaupunki ei järjestänyt kuntalaiskyselyä valkeakoskelaisille ennen yösammutusten aloitusta eikä kaupunki ole ottanut järjestelmällisesti palautetta vastaan aiheesta. Palautteita on ollut kyllä kosolti luettavissa eri medioista ja suorin yhteydenotoin. Pimeät kadut eivät houkuttele ilta- ja yöaikaan käyttämään paikkakunnan elinkeinotarjonnan palveluita. Lisäksi palautetta olemme saaneet lukea nuorten kohdalla erilaisten harrastustoiminnan mahdottomuudesta pimeällä. Myöskään kaikkien työaika ei osu valoisaan virka-aikaan, ja valitettavaa viestiä on tullut työmatkoilla tapahtuneista tapaturmista pimeyden vuoksi.

Vallitsevassa tilanteessa valkeakoskelaisten ääni olisi kuntalaiskyselyn muodossa syytä tuoda esille. Kansalaismielipide ei kuitenkaan välttämättä johda säästötoimen eli valojen sammuttamisen perumiseen. Katuvalojen palamisen pitäisi olla itsestäänselvyys turvallisuusnäkökulmasta pimeän aikaan.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Valkeakosken kaupunki lopettaa katuvalojen sammuttamisen säästötoimenpiteenä yleisen turvallisuuden nimissä. Lisäksi esitämme, valkeakoskelaisten mielipide katuvalaistuksen sammuttamisesta kartoitetaan kattavalla kuntalaiskyselyllä.

Valkeakoskella 30.9.2024