KV 13.12.2021 Valtuustoaloite Tuula Vallius ym.: Valkeakosken kaupungin tilat tuoksuttomiksi

Aloitteet,Etusivu

Tuoksuyliherkkyys voi ilmetä esimerkiksi hajusteiden, tupakan tai muun ärsykkeen aiheuttamana kasvojen punoituksena sekä silmien ja nenän vuotamisena. Hajusteyliherkkyys voi aiheuttaa myös voimakkaampia fyysisiä oireita, kuten väsymystä, hengenahdistusta, pahoinvointia ja päänsärkyä. Oireet alkavat yleensä minuuteissa siitä, kun tuoksuyliherkkä on aistinut tuoksun. Erityisesti astmaatikko tuoksuyliherkkä voi saada nopeastikin erittäin hankalia hengitystieoireita.

Me allekirjoittaneet esitämme, että Valkeakosken kaupunki julistautuu tuoksuttomaksi kaupungiksi siten, että kaupungin työntekijöitä sekä luottamushenkilöitä kannustetaan tuoksuttomuuteen. Myös kuntalaisia muistutetaan tuoksuttomuuden tärkeydestä ja tuoksujen mahdollisesti aiheuttamista oireista tuoksuyliherkille ja kehotetaan samoin asioimaan tuoksuttomina.
Tuoksuyliherkkyydestä ja hengityselinsairauksista jaetaan tietoa kaikkiin kaupungin työyhteisöihin sekä kaupungin omistamiin ja vuokraamiin tiloihin laitetaan näkyvästi esille esim. ”Tulethan tuoksutta”-kylttejä. Kylttien yhteyteen voidaan liittää tiivis tietopaketti tuoksuyliherkkyyden yleisyydestä sekä oireista, jotta ihmiset ymmärtävät tuoksuttomuuden merkityksen.

Aloite ei aiheuta kaupungille juurikaan kuluja. Kyse on periaatteellisesta päätöksestä sekä kattavan tiedottamisen järjestämisestä.

Valkeakoskella 13.12.2021