Kasvatuksen kenttä menee täysin sekaisin lasten nettipelaamisesta

Etusivu

Joni Kumlander, asiakkuuskoordinaattori, sosiaali- ja perhepalvelut, Valkeakosken kaupunki

Aikuisten negatiivinen suhtautuminen lasten nettipelaamiseen, vie koko kasvatuksen kentän väärille urille. Olen työskennellyt urani aikana arviolta noin 150 peliongelmaisen lapsen tai nuoren kanssa. Koska lähtökohtani asiaan on ollut niin vahvasti ongelmakeskeinen, niin en ole edes ammattilaisena ymmärtänyt olevani väärässä.

Minut herätti viimeistään tämä lause: ”Niin, Joni on pelaamisen vastustaja.” Ei, sitä en halua olla. Haluan ymmärtää pelaamista paremmin ja auttaa ihmisiä asian ymmärtämisessä.

Merkittävä osa kasvatusalan ammattilaisia näkee pelaamisen suurena ongelmana, koska lähes kaikki lapset ja nuoret pelaavat tänä päivänä. Kysymys on osittain siitä, että harrastajamäärät ovat jotain niin käsittämätöntä, että myös ongelmat tulevat esiin isosti.

On totta, että monelle lapselle rajaton pelaaminen on ongelma. Nukkuminen, syöminen, koulunkäynti, sosiaalinen elämä ja muiden lajien harrastaminen kärsii. Mutta näin käy myös monen muunkin asian kanssa, jos sitä ei pystytä kontrolloimaan riittävästi. Kasvattajina meidän tulee kasvattaa lapsen sisäistä säätelykykyä mahdollisimman tasapainoiseksi.

Entä jos olemme väärässä?
Niin kasvatusalan ammattilaiset kuin kasvattajatkin, jotka hamaan tappiin asti vastustavat nettipelaamista jo periaatteesta. Jos kysymys onkin siitä, että pelaamisen maailma on meille niin tuntematon, ettemme kykene arvioimaan sitä millään tavoin objektiivisesti. Emme ole kasvaneet maailmassa, missä lapsemme kasvavat tällä hetkellä. Emme saa myöskään kiinni pelaamisen ongelmakohdista, koska emme käsitä koko asiaa.

Meidän tulisi ottaa pelaaminen haltuun, meidän tulisi jopa kasvattaa lapsia pelaamisen kautta, jolloin myös itse kasvamme ja ymmärrämme pelaamista paremmin. Jos emme pääse niskan päälle tässä asiassa, menetämme hurjan paljon. Menetämme yhteyden lapsiimme ja lapsen lapsiimme.

Pelaamiseen perehtynyt ystäväni on sitä mieltä, että pelaamisen määriä voisi verrata muiden harrastusten määriin tai peilata omaan television katseluun. ”Onko järkeä kieltää lasta pelaamasta yli kahta tuntia illassa jos vanhemmat katsovat iltaisin tv-sarjoja vielä pidemmän ajan putkeen.” Eräs toinen ystäväni alkoi valmentamaan poikaansa paremmaksi nettipelaajaksi, jotta myös itse ymmärtäisi lastaan paremmin. Nyt poika syö paremmin, käy salilla ja hallitsee pelaamisen paremmin. Kokonaisvaltaisen elämän hallinta, sitä voi myös pelaajan elämä olla. Toki kasvattajan rajaamista edelleenkin tarvitaan, mutta se ei ole millään tavoin normaalista poikkeavaa.

Oikeastaan meillä on käsissämme uudenlaisen kasvatuksen hallinnan keinot, jos vain lähestymme pelaamista erilaisesta perspektiivistä. Meidän tulee suhtautua pelaamiseen positiivisesti ja olla kiinnostuneita siitä. Kasvattajien on otettava tilanne haltuun, eikä tilanteen hallinta tule onnistumaan negatiivisen suhtautumisen kautta.

Pelaaminen on sosiaalista kanssakäymistä eri ihmisten kanssa ympäri maailmaa. Tähän toki liittyy riskitekijöitä, jotka juurikin kasvattajan tulee ymmärtää ja tiedostaa. Pitää olla perillä myös vaaroista, jotta voi ymmärtää kokonaisuuden. Ikärajat on tehty noudatettavaksi ja lapsen tulee pelata aina rajattu aika. Jos pelaa ei sallittuja pelejä ilman lupaa, niin pelaamista tulee rajata. Rajaamiseen on olemassa välineitä, niihin pitää vai perehtyä.

Meidän kasvattajien tulee herätä, eikä vain voivotella ongelmapelaamisen ongelmia. Meidän tietämättömyys taitaa olla se isoin ongelma. On kasvattajien vastuulla tutustua lapsen maailmaan ja on kasvattajan vastuulla rajata lapsen maailmaa.

 

Kommentoi