| 15.3.2012 Nuorisotyöttömyyden torjuminen oli keskeinen vaalitavoite SDP:lle eduskuntavaaleissa. Vaaliohjelmassamme Työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta kerroimme äänestäjille, että ”Sosialidemokraattien tavoitteena on varmistaa tulevalla vaalikaudella kaikille alle 25-vuotiaille joko työ-, koulutus- tai harjoittelupaikka”.Hallituksessa SDP:n ministerit ovat ryhtyneet toteuttamaan tätä tärkeää tavoitetta. Yhteiskuntatakuu on kirjattu hallituksen yhdeksi kärkihankkeeksi. Työministeri Lauri Ihalainen asetti 26.09.2011 työryhmän valmistelemaan esitykset siten, että nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen aloitetaan vuonna 2012 ja saatetaan voimaan täysimääräisesti vuoden 2013 alusta.Kyseinen nuorten yhteiskuntatakuutta miettivä työryhmä luovutti väliraporttinsa tänään. Väliraportissaan työryhmä on listannut ensisijaiset toimet, joilla varmistetaan nuorten pääsy koulutukseen ja työhön ja sitä myöten mukaan yhteiskuntaan. Esitykset on suunnattu peruskoulun päättäneille, työttömiksi työnhakijoiksi ilmoittautuneille sekä nuorille, jotka eivät ole mukana missään aktiivisessa toiminnassa.Esitykset jakaantuvat seuraavasti:
Yhteiskuntatakuun koulutustakuu perusasteen päättäneille nuorille, jotka ovat vailla koulutuspaikkaa tai tutkintoa:
• Lisätään ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja niillä alueilla, joilla on muita vähemmän paikkoja suhteessa nuorisoikäluokkaan
• Muutetaan ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijaksi ottamisen kriteereitä
• Korotetaan työnantajalle osoitettavaa koulutuskorvausta koulutustakuun piirissä oleville nuorille ja tuetaan oppisopimuskoulutusta
Yhteiskuntatakuu nuorille, jotka ovat työttömänä työnhakijana TE-toimistossa:
• Lisätään TE-toimistojen palvelujen tehokkuutta ja vaikuttavuutta
• Lisätään TE-toimiston uraohjausmahdollisuuksia
• Vakinaistetaan Sanssi-kortti, jonka on todettu alentavan työnantajien kynnystä palkata nuoria
• Lisätään maahanmuuttajanuorten opiskeluvalmiuksia tukevaa koulutusta ja kielikoulutusta
• Kehitetään uusia yrittämisen ja yrittäjyyden edistämisen muotoja
Yhteiskuntatakuu nuorille, joiden ei tiedetä olevan mukana missään aktiivisessa toiminnassa tai jotka tarvitsevat muuta tukea:
• Säädetään kunnille vastuu perusopetuksen päättävien nuorten ohjauksesta
• Vahvistetaan nuorten työpajatoimintaa ja parannetaan sen kattavuutta
• Laajennetaan etsivä nuorisotyö koko maahan
• Tehostetaan nuorisolain muutoksen toimeenpanoa nuorten ohjaus- ja palveluverkostoissa
|
Jaa tämä artikkeli