Paavo Lipposen puhe SDP:n valivalvojaisissa 22.1.2012
Kiitos teille kaikille. Tämä kampanja on tähdännyt tulevaisuuteen. Tämä on ollut tosi hieno kokemus. Jos olisin ajatellut omaa mukavuuttani, olisin jäänyt keittämään aamupuuroa lapsille ja roudaamaan meidän koripalloilijaa harjoituksiin.
Olin valmistautunut myös tämäntyyppiseen tilanteeseen. Olen monet vaalit käynyt ja aina olen ollut valmis ottamaan vastaan äänestäjien tahdon. Ei tästä kovin mielenkiintoista toista kierrosta tule. Vain siitä, että minä olisin ollut toisella kierroksella, olisi tullut todellinen vaali. Tämä tulee olemaan aika lailla läpihuutojuttu.
Tämä on ollut pitkän tähtäimen kampanja. Otin esille asioita ja arvoja, jotka ovat tärkeitä ja monet ihmiset niihin uskovat. Saatiin uskonvahvistusta. Haluan tukea Suomen eurooppalaista linjaa ja Suomessa perusarvoja demokratiaa, vähemmistöjen kunnioittamista, keskinäistä solidaarisuutta. Tällä tavalla saadaan minun mielestäni hyvä lähtökohta eteenpäin nuoremmille ihmisille.
Tavoite oli ilman muuta päästä toiselle kierrokselle ja silloin tästä olisi tullut todellinen presidentinvaali. Ei Haavistosta ole, eikä Väyrysestäkään olisi ollut, mitään vastusta Niinistölle.
Totta kai tämä on pettymys. Se on selvä, mutta kampanja on ollut hyvä ja varsinkin loppuosa. Ja nämä asiat ovat tärkeitä. Niiden takia minä läksin mukaan. Olisin tietysti voinut jäädä telkkarin ääreen seuraamaan.
Jutta Urpilainen: Kiitos Paavo sinulle siitä upeasta työstä, jonka teit presidenttiehdokkaanamme. Siitä työstä, jolla puolustit meille tärkeitä oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon, solidaarisuuden ja suvaitsevaisuuden arvoja.
[PL jatkaa:] Kiitos Jutta. Terveisiä Musiikkitalosta, joka sekin edustaa suomalaista kulttuuria, korkeaa sivistystä. Sitähän me tässä oikeastaan olimme ajamassa, suomalaisia perusominaisuuksia ja -arvoja.
Tulos on mikä on. Sen me näimme jo ennakkoäänissä. Mitä näihin tuloksiin tulee, ja niiden analysointiin ja johtopäätöksiin, tärkeintä minusta on se, että emme lähde nyt mihinkään sisäiseen pyykinpesuun. Olivathan nämä nyt paremmat numerot kuin gallupeissa ja Mikaelkin voi aivan rauhassa jatkaa puoluesihteerinä. Jos ei muuta, niin yhden miehen pelastin.
Ne haasteet, joiden edessä on Jutta, meidän ihmisemme, nämä nuoret ihmiset hallituksessa ja eduskunnassa ja sitten siellä kunnissa, kunnallisvaalit ovat tulossa, tarvitsevat todella tukea ja meidän pitää yhdessä oma politiikkamme muotoilla. Sitten, kun se on linjattu, sen mukaan myöskin mennään. Tämä on nyt entistä tärkeämpää.
Ennenkin olen sen sanonut ja sanon tässäkin, että vaikka silloin 90-luvun puolivälissä ja sen jälkeen olimme kovassa paikassa ja silloin oli todella raskasta, kyllä nämä haasteet, jotka nyt ovat edessä, ovat vielä kovempia. Olemme nyt vielä enemmän ja aivan eri tavalla riippuvaisia siitä, mitä Euroopassa ja maailmalla tapahtuu. Näen omana tehtävänäni, kun jään taas pois politiikasta, tukea teitä, joilla on vastuu. Rohkeutta sosialidemokraatit!
Jag ber också att få tacka för det stöd jag fick från svenskspråkiga socialdemokrater i Finland och faktiskt är det i Svenskfinland jag hade de största procentsiffrona i det här valet – de tio första verkar vara svenskspråkiga kommuner.
Uskon saaneeni paljon ääniä maahanmuuttajilta, erilaisilta maahanmuuttajaryhmiltä, jotka tulivat minulle vaalitaistelun aikana puhumaan ongelmistaan ja ilmaisemaan tukensa. Tämäkin oli hieno piirre tässä kampanjassa.
Suuret kiitokset sadoille, ja uskon tuhansille, jotka olivat mukana itse kampanjatyössä turuilla ja toreilla, pakkasessa ja lumituiskussa. Kyllä se lumi meni nyt kenkään näissä vaaleissa. Todella paljon kiitoksia kaikille niille, jotka olivat kampanjassa mukana. Pöö-porukalle, rahoittajille eri tahoilta, sille laajalle rintamalle suomalaisia, jotka puolueisiin katsomatta olivat minua tukemassa: suomalaista sivistyneistöä, palkansaajaliikkeestä, vähemmistöistä, monelta, monelta taholta muista puolueista.
Sitten katseet eteenpäin. Tässähän on vielä toinen kierros ja jätän täydellisesti teidän omaan harkintaanne ketä äänestätte, jos äänestätte.

Jaa tämä artikkeli